Yäk, itseinho nousee pintaan. Ja vahvasti. Helvetti, sertraliinit loppui ja lääke vaihtui siihen mikä osastolla aloitettiin. Ja ruokahalu nousee pilviin. En halua käydä puntarilla. En halua  ahdistua lukemista mitkä näytölle nousee. Kaukana ovat ne ajat kun olin hoikka... Ja onnellinen.

Juu... Sainpahan jumalattoman itkukohtauksen terästettynä "hirtän itseni, hyppään katolta, jään junan alle"- fiiliksellä. Kuulin kaverilta miten en olekaan ymmärtävä ystävä enkä ajattele muita. Huoh! Taas olen täysin epäonnistunut. Otin jo lääkeliuskat autoon ja ajattelin syödä ne siellä. Mutta viime kerrasta vähäsen viisastuin...

Millä järjellä lääkäri määrää tällaiselle itsetuhoiselle tytölle lääkkeitä melkein koko kesän yli, kun tietää että minulla on niitä vielä "varastossa`? Etteivät vaan lopu...

Osastollehan minä menin. Itse. Päivystyksen kautta. Puhdistivat jalan, kun oli veri tullut jo housunlahkeistakin läpi... Olisin halunnut jäädä sinne. Nukkumaan pahaa oloa pois. Antoivat unilääkkeen illaksi, että varmasti nukuttaa. Meikäläistähän nukuttaa aina, joten oli kyllä niin pöhnäinen olo aamulla että huh huh huijakkaa...

Epävakaata elämää part jotakin... Ja tiedän, olen herkkä. Miksi näin herkkä? Äääääh

Kiltisti menin osasto hoitoon. Siellä moni asia aukeni uudella tavalla. Sitä luulee että on miettinyt pienessä päässään kaiken, mutta aivan uusi ympäristö avaa monia mielen ovia uudella tavalla. Paikka oli kotoisa, aina joku jolle "itkeä".

Joo, ja osastolla lääkäri diagnosoi sekamuotoisen persoonallisuushäiriön psykologilausunnon perusteella. Diagnoosin ei pitäisi tehdä autuaaksi, siihen ei pitäisi 100 %:sesti luottaa. Mutta... Silti oli huojentavaa kuulla että "hulluudelleni" löytyi syy....

Halailin koiraani, se on ollut pelastukseni jo 11 vuotta. Pelkään milloin hän kuolee. En halua miettiä sitä päivää. Minun rakkaani.

Sekavaa tekstiä, mutta pitää vuodattaa johonkin... Tekisi mieli viillellä. Syödä kaikki lääkkeet. Nukkua pois. Antaa olla. Ei helvetti, huoh... Elämä on niin sekaisin.

Olen jaksanut miettiä pääni puhki, voisiko minulla olla epävakaa persoonallisuushäiriö. Kuulostaako sairaalta, että haluaisin että se minulla diagnosoitaisiin? Saataisiin joku selitys tälle minun "vaikeudelleni"... Tuntuu kuin olisin tyhjä ja ontto kaarnalaiva joka seilaa pitkin pimeää merta... Huoh. Antakaa veitsi!

"Huudan tyhjyyteen, mykillä sanoilla, ettekö näe kärsimystä, ilmeettömillä kasvoilla?"

Minun olisi pitänyt pyrkiä potilaaksi jo "sairauteni" alkuvaiheessa. Joten, jos yksikään ihminen lukee tätä blogia ja miettii hoitoon pyrkimistä, menkää! Ei se todennäköisesti itsekseen ohi mene.

Olen yrittänyt ajatella lapsi raukkoja, jotka nääntyvät kehitysmaissa nälässä, tulvien keskellä räpiköivät ihmiset, ihmiset joilta on viety perhe, asunto, ihmisarvo, kaikki. Muttei se helpota.

En haluaisi olla itsekäs paska. Kyllä minä tiedän että maailma on kaunis ja että on vain yksi elämä elettävänä. Joskus se vaan tuntuu niin vaikealta elää...

Voih, jos voisinkin jäädä sinne. No, parikin päivää riittää, kunhan vain pääsen. Itken varmasti onnesta!

Ja, Lappi ei tosiaankaan ala mistään Oulun korkeudelta, jos joku niin epäilee. Miten lie muut ajattelee, mutta Rovaniemi on juuri ja juuri Lappia. Ja minä menen reeeiiilusti ylöspäin.

100 mg sertraliineja odottaa ottajaansa. Tiedän, mitä aiheutuu, jollen ota. Seuraava päivä on ontto. Otan otan, myöhemmin. Haluan kitata pullon tyhjäksi, vaipua hetkeksi pois jatkuvasta häpeästä ja itsesyyttelystä. En syytä maailmaa, en välitä vuodattaa tuntojani miten paska se on. Minä en vain suhtaudu muihin ihmisiin normaalisti, ajatukseni ovat sekavia, en löydä balanssia. Sitä se on. 

Ei näin sairas ihminen voi ottaa vastuuta toisista. Jollei kykene hoitamaan itseään, miten voisi hoitaa muita. Koiralla on korvatulehdus. Kauluri päässä, yritän parantaa betadinella ja korvatipoilla, joiden nimeä en nyt muista. C:llä se alkoi. Löysi metsästä supikoiran, joka puri raasua korvaan. Jollei tuo ala paranemaan, lääkäri reissu on luvassa. Voi kuinka rakastankaan tuota koiraa! Mikseivät ihmisetkin voisi olla yhtä ymmärtäväisiä...?

Psykologi teetti  minulla musteläiskätestin. Mitä siinä pitäisi nähdä? Onko normaaleja vastauksia mörkö, kaksi ihmistä joilla on katkaistut jalat ja kaula, ihmiset jotka lyövät lapsia vastakkain kun taivaalta sataa verisiä sikiöitä jne jne?

Mad girl...

Haluaisin luottaa ihmisiin ja olla terve. Ehkä joskus...

*Ihmiset jotka jaksavat blogiani, ymmärtäisivät edes osittain, mitä käyn läpi ja pystyisivät samaistumaan, tämä minun valitukseni ei varmasti uppoa ihmisille, jotka ajattelevat, että elämä on 100 %:sesti ihanaa!

*Palautteesta en pahastu, kunhan se on rakentavaa ja siinä on perustelut. "Paska blogi, hirtä itsesi jos ahdistaa"- kertoo vaan kommentoijan lapsellisuudesta ja typeryydestä. Myöskään se, että kehotatte minua rukoilemaan ja anelemaan jumalalta armoa ei tälläiseen pakanaan tehoa.

~ Voimia kaikille jotka ovat syystä tai toisesta elämään väsyneitä